perjantai 10. toukokuuta 2019

Tykinruokana Jemenin sodassa

KANSAN UUTISET 10.5.2019

Leivän hinnan kolminkertaistumisesta alkaneet protestit Sudanin islamistihallintoa ja sotilasjunttaa vastaan jatkuvat edelleen maan pääkaupungissa Khartumissa. Parhaimmillaan sadat tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään Sudanin armeijan päämajan edessä nyt yhtäjaksoisesti viidettä viikkoa.

Huhtikuun alkupuolella sotilaat vastasivat protestiliikkeen vaatimuksiin kaappaamalla vallan ja vangitsemalla Sudania 30 vuotta hallinneen presidentti Omar al-Bashirin. Syrjäytetty presidentti on ollut kansainvälisen sotarikostuomioistuimen etsintäkuuluttama vuodesta 2009 syytettynä joukkomurhista ja muista sotarikoksista Darfurin maakunnassa.

Darfurin kriisiä edelsi Etelä-Sudanissa käyty sisällissota, jossa kuoli arviolta kaksi miljoonaa ihmistä. Kun Etelä-Sudan itsenäistyi vuonna 2011, Sudan menetti samalla myös kolme neljäsosaa öljyvaroistaan.

Uusi sotilasjohto lupasi luovuttaa vallan opposition nimeämälle väliaikaishallinnolle, mutta kädenvääntö vallansiirrosta ja Sudanin tulevaisuudesta jatkuu edelleen – osittain sen vuoksi että useat ulkomaat pyrkivät vaikuttamaan neuvottelujen lopputulokseen. Mahdollinen vallanvaihto Sudanissa voisi nimittäin vaikuttaa suuresti myös Jemenin sotaan yli tuhannen kilometrin päässä Punaisenmeren takana.

Myös Jemenissä sadat tuhannet ihmiset lähtivät kansannousuun vuonna 2011 ja onnistuivat syrjäyttämään maata 22 vuotta johtaneen presidentti Ali Abdullah Salehin. Kansannousu päättyi Saudi-Arabian masinoimiin vaaleihin, joissa pitkäaikainen varapresidentti Abdrabuh Mansur Hadi valittiin ainoana ehdokkaana maan johtoon.

Vuonna 2015 Jemenin pohjoisosien huthikapinalliset ajoivat vallasta presidentti Hadin hallituksen syyttäen sitä korruptiosta ja pohjoisen šiiavähemmistön sorrosta.

Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit aloittivat sodan Jemenin huthihallintoa vastaan. Saudi-Arabia ja sen sunniliittolaiset pitävät hutheja Iranin šiiahallinnon kätyreinä.

Jemeniä moukaroitiin raskaalla tykistöllä ja ilmapommituksilla. Kruununprinssi Mohamed bin Salman on vastannut Saudi-Arabian sotatoimista.

Presidentti Barack Obama lupasi Saudi-Arabian kokoamalle liittoumalle kuljetuskalustoa ja tiedusteluapua. Asetoimitukset Yhdysvalloista kasvoivat.

Saudien ja emiraattien joukot eivät kuitenkaan pärjänneet maasodassa, jossa totutusti tulee kuolonuhreja. Saudi-Arabian johtama liittouma onkin ollut täysin riippuvainen sudanilaisista palkkasotureista, joita on lennätetty Jemeniin syksystä 2015 alkaen.

Jemenin sodassa taistelee parhaillaan 14 000 sudanilaista sotilasta, joista suurin osa on värvätty Darfurin pahimmista verilöylyistä vastanneista janjaweed-iskujoukoista.

Sudanin tämänhetkinen sotilasjohtaja Abdel Fattah Burhan ja hänen varamiehensä Mohamed Hamdan Hemeti ovat molemmat janjaweed-joukkojen entisiä johtajia. Armeijan maavoimien komentajana Burhan oli vastuussa sudanilaissotilaiden lähettämisestä Jemeniin.

Jemenin sodasta palanneet sudanilaiset sotilaat kertoivat New York Timesille, että Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien upseerit olivat kaukana sota-alueilta ja antoivat sudanilaisjoukoille käskyjä puhelimitse. Hyökkäykset muistuttivat itsemurhaiskuja, joissa omien joukkojen tappioista ei juuri piitattu. Haastateltujen mukaan 20–40 prosenttia sudanilaisista sotilaista Jemenissä on alaikäisiä nuoria.

Sudanilaissotilaiden perheille maksetaan kuuden kuukauden pestin jälkeen 10 000 dollaria. Sudanissa lääkäri voi tienata saman summan kahdessa vuodessa.

Presidentti al-Bashirin syrjäyttämisen jälkeen Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit lupasivat Sudanin sotilasjohdolle kolme miljardia dollaria tukea Jemenin sotatoimien jatkamiseksi.

Jos Sudanin sotilasjohto kuitenkin suostuu luopumaan vallasta, parhaassa tapauksessa uusi siviilihallinto kutsuu palkkasotilaat kotiin Jemenistä, mikä voisi avata tietä rauhanneuvotteluille.

Jemenin sodassa on kuollut neljässä vuodessa ainakin 70 000 ihmistä ja yli kaksi miljoonaa ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan. Avustusjärjestöjen mukaan 85 000 lasta on kuollut aliravitsemukseen ja sairauksiin.

Ei kommentteja: