Siitä mistä ei saa puhua

KU-VIIKKOLEHTI 7.11.2008

Yhdysvaltojen presidentinvaalin tulosta odotellessa sain luettua loppuun Hannu Yli-Karjanmaan viime kuussa ilmestyneen kirjan Valtiot ja terrorismi. Kyseessä on 450-sivuinen hurja tietopaketti valtioiden ja tiedustelupalveluiden kytkennöistä terroristijärjestöihin eri puolilla maailmaa.

Uskallanpa väittää, että Yli-Karjanmaan teos edustaa tässä aihepiirissä sellaista tutkivaa journalismia, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty.

Hannu Yli-Karjanmaa on Helsingissä asuva vapaa kirjoittaja, syyskuun 11. päivän tapahtumia käsittelevän nettisivuston ylläpitäjä ja entinen Suomi-Tshetshenia-seuran aktiivi. Varsinaiselta ammatiltaan hän on artesaanipuuseppä, joka on suunnitellut muun muassa Nokian liikelahjoina käyttämät Haapa-Aspen-designastiastot ja valmistanut lampunjalustimia presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen.

Mediassa ja verkkolehtien keskustelupalstoilla Yli-Karjanmaa tunnetaan nettisivustostaan www.11syyskuu.org. Yhdessä muiden Suomen 11.9.-toimintaryhmän jäsenten kanssa Yli-Karjanmaa on jo vuosien ajan lyönyt päätään seinään yrittäessään saada valtamediassa läpi faktoja vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista New Yorkissa ja Washingtonissa.

Helsingin Sanomat on puhunut hölmöjen salaliitosta. Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja vertasi blogissaan iskujen virallisen version epäilyjä ufoteorioihin.

Yli-Karjanmaan teos on sujuvasti kirjoitettu, ja asiantuntemusta löytyy niin maailmanhistoriasta, räjähdetekniikasta kuin myös viime aikojen finanssikeinottelusta. Kirjassa on toistatuhatta lähdeviittausta, joissa listataan tutkimuksia, asiakirjoja ja valtamediassa julkaistuja kirjoituksia, jotka ovat yleensä luettavissa myös internetissä.

Italialaisen situationistin Gianfranco Sanguinettin ajatuksiin nojautuen Yli-Karjanmaan teesi näyttää olevan, että tiedustelupalveluilla on oma roolinsa lähes kaikissa terroristiliikkeissä maailmassa. Puhutaan synteettisestä terrorismista, pseudo-operaatioista tai väärän lipun alla toteutettavista false flag -operaatioista.

Jos terroristijärjestö on alkujaan autenttinen ryhmä, siihen solutetaan agentteja ja provokaattoreita, jotka raportoivat tiedustelupalveluille tai yllyttävät rivijäseniä järjettömiin operaatioihin. Usein erikoisjoukot toteuttavat varsinaiset iskut ja terroristiryhmien rivijäsenet vain luulevat olevansa niistä vastuussa.

Joissain tapauksissa mitään todellista terroristijärjestöä ei ole, vaan on kyse tiedustelupalvelun perustamista iskuryhmistä, jotka tekevät iskuja keksityn ääriryhmän nimissä. Tarkoituksena on aiheuttaa sopivassa määrin kaaosta, manipuloida mediaa ja kansalaisia, oikeuttaa vastatoimia ja pönkittää vallassa olevaa hallintoa.

Luettelen tässä vain muutamia esimerkkejä, joista Yli-Karjanmaa kertoo kirjassaan.

Jolon panttivankidraamasta Filippiineillä vuonna 2000 tunnetuksi tullut Abu Sayyaf -järjestö on ollut alusta pitäen läheisesti kytköksissä maan armeijan kanssa, samoin Indonesian Jemaah Islamiyah, jonka vastuulle pantiin Balin pommi-iskut vuonna 2002.

Algerian siviiliväestöä terrorisoiva äärijärjestö GIA taas synnytettiin salaisen palvelun toimesta heikentämään vuoden 1991 vaalit voittaneiden islamistien kannatusta. Algerian vapautustaistelun aikana Ranskan erikoisjoukot tekivät vastaavalla tavalla iskuja siirtomaan ranskalaisia vastaan.

Libyan järjestämiksi väitetyt pommi-iskut berliiniläisessä diskossa vuonna 1986 sekä Skotlannin Lockerbien yllä räjähtäneessä Pan Amin koneessa vuonna 1988 eivät todellisuudessa olleet syytettyjen libyalaismiesten tekemiä, mikä on osoitettu myös oikeudenkäynneissä vuosia myöhemmin.

Moskovan ja Volgodonskin kerrostaloräjäytyksissä syyskuussa 1999 kuoli yli 200 ihmistä, ja Venäjä sai tekosyyn hyökätä uudestaan Tšetšeniaan. Turvallisuuspalvelu FSB esti kunnollisen poliisitutkinnan tekemisen iskuista.

Italiassa CIA:n perustamat fasistien ja vapaamuurarien iskujoukot tekivät useita satoja terrori-iskuja vuosien 1969 ja 1980 välillä. Sotilasliitto Naton Operaatio Gladion tarkoituksena oli pitää huoli siitä, etteivät kommunistit pääse valtaan Naton jäsenmaassa. Myös Punaiset prikaatit solutettiin, ja pääministeri Aldo Moron kidnappaus ja murha vuonna 1978 vaikuttaa todisteiden valossa lähinnä vallankaappaukselta.

Pohjois-Irlannissa Britannian erikoisjoukot soluttautuivat sekä Irlannin tasavaltalaisarmeijaan IRA:han että protestanttien terroristijärjestöjen johtopaikoille. Pommi-iskuja provosoitiin tai niiden annettiin tarkoituksella tapahtua.

Yli-Karjanmaan kirja huipentuu loppua kohden, kun päästään käsittelemään Yhdysvalloissa tehtyjä pommi-iskuja World Trade Centerissä vuonna 1993 ja Oklahoma Cityssä vuonna 1995.

Aivan kuten New Yorkin WTC-torneissa vuonna 2001, myös Oklahoma Cityn liittovaltion toimistorakennukseen asetettiin räjähteitä etukäteen. Rakennuksen edustalle pysäköidyssä kuorma-autossa räjähtänyt ammoniumnitraattipommi ei mitenkään olisi voinut katkaista rakennuksen sisäosien teräsbetonipilareita kuin veitsellä leikattuna. Rakennusvauriotutkijoita ei koskaan päästetty 60 metriä lähemmäksi talon raunioita.

Brittiläisen Sussexin yliopiston politiikantutkijan Nafeez Mosaddeq Ahmedin kokoamien tietojen pohjalta Yli-Karjanmaa selostaa myös Madridin junapommeja huhtikuussa 2003 ja Lontoon metron pommi-iskuja heinäkuussa 2005. Islamistiterroristien syyksi laitettujen iskujen jäljet viittaavat pikemminkin tiedustelupalvelujen suuntaan.

Lontoon iskuista ei ole tehty virallista tutkimusta. Pääministeri Tony Blair totesi mahdollisen tutkimuksen olevan voimavarojen haaskausta, joka haittaisi syyllisten kiinnisaamista.