Elämää tossutehtaalla

KU-VIIKKOLEHTI 13.3.2009

Osallistuin maanantaina Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen Saskin järjestämään seminaariin urheiluvaatteiden ja urheiluvälineiden valmistuksen eettisyydestä halpatuotantomaissa. Alustusten päätteeksi esitettiin kysymys palkkakustannusten osuudesta yhden t-paidan hinnassa.

Tekstiilialan työntekijöiden kansainvälisen liiton ITGLWF:n edustaja Doug Miller kertoi esimerkin Bangladeshista, missä paitatehtaiden työntekijöille maksettava minimipalkka ei yleensä riitä elämiseen.

Esimerkkitapauksessa oli kyse tavallisesta t-paidasta ilman logopainatuksia. Tuotantolinjalla työskentelee 50 työntekijää, jotka valmistavat 900 t-paitaa päivässä. Yhteenlasketut palkkakustannukset 900 paidan valmistuksesta olivat Millerin mukaan 4 133 Bangladeshin takaa, eli vajaa 48 euroa. Yhtä paitaa kohti laskettuna palkkojen osuudeksi saadaan viisi eurosenttiä.

ITGLWF:n arvion mukaan Bangladeshin vaatetehtaissa palkat tulisi kolminkertaistaa, jotta työntekijöiden ansiot kattaisivat päivittäiset elinkustannukset. Elämiseen riittävä palkka edellyttäisi siis kymmenen sentin lisäkustannusta yhden paidan ostohintaan.

Eurooppalaisessa kaupassa vähän alle kymmenen euroa maksava paita kallistuisi kymmenellä sentillä, mutta paidan valmistajat saisivat sen myötä kolme kertaa enemmän palkkaa ja voisivat hankkia perheelleen riittävästi ruokaa.

Brittiläisen War on Want -järjestön viime vuonna julkistama raportti antaa vielä tarkempaa tietoa bangladeshilaisten tekstiilityöntekijöiden palkoista. Bangladeshin lain mukaan normaali työviikko saa olla enintään 48 tuntia, mutta isolle brittiläiselle Tesco-kauppaketjulle vaatteita valmistavissa tehtaissa töitä tehtiin joka päivä 10–14 tuntia, vajaan kymmenen sentin tuntipalkalla.

Lain mukaisella työviikolla kuukausipalkka olisi ollut noin 19 euroa, mutta useimpien työntekijöiden oli pakko tehdä ylitöitä myös vapaapäivänä, jotta saisivat hiukan enemmän tuloja kasaan. 80-tuntisella työviikolla palkka oli 31 euroa kuussa, eli euro päivässä.

War on Wantin raportin mukaan euro päivässäkään ei riitä elämiseen Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa. Ruuan hinnannousun jälkeen riisin hinta on lähes kaksinkertaistunut. Ruokaöljy, linssit ja kikherneet ovat kahdessa vuodessa kallistuneet 60 prosenttia.

Tekstiilityöntekijän pitäisikin tienata Bangladeshissa noin 60 euroa kuussa, jotta rahat riittäisivät peruselintarvikkeisiin, vesimaksuihin, vuokraan, vaatteisiin, lasten koulunkäyntiin, terveydenhoitoon ja työmatkoihin.

Peruspalkan kolminkertaistamisella tuohon summaan yltäisi tekemällä laillista työviikkoa. Nyt työntekijöiden on paiskittava ylitöitä tai leikattava perusmenoista.

”Rahat eivät riitä siihen, että lapset saisivat kolme ateriaa päivässä”, kertoi eräs haastatelluista työntekijöistä.

Urheiluvaatteiden ja -välineiden tuotanto on kuitenkin erittäin tuottoisaa liiketoimintaa. Urheiluvarusteiden vuosimyynnin arvo maailmassa on noin 70 miljardia euroa. Suurin urheiluvälinefirma, yhdysvaltalainen Nike, tuotti vuonna 2007 miltei kaksi miljardia euroa puhdasta voittoa. Saksalais-ylikansallinen Adidas teki vajaa miljardi euroa voittoa.

Näillä kahdella yhtiöllä on yli 60 prosentin osuus urheilutossujen maailmanmarkkinoista.

Kolmanneksi suurin urheiluvälinebrändi on nykyään ranskalaisomistuksessa oleva Puma, perässään taiwanilaisyhtiö Yue Yuen sekä japanilainen Asics, joka on peräti kolminkertaistanut liikevoittonsa vuodesta 2004.

Tekstiilityöntekijöiden kansainvälinen liitto ja joukko eurooppalaisia kansalaisjärjestöjä selvittivät Pekingin olympialaisten alla, millä keinoilla urheiluvälineyhtiöt hankkivat voittonsa. Play Fair -kampanjan raportissa kerrotaan ennen muuta taiwanilaisen Yue Yuen toiminnasta.

Vaikka länsimaissa monikaan ei liene koskaan kuullut Yue Yuesta, on varsin todennäköistä, että kulutamme juuri kyseisen firman valmistamia tossuja. Joka viides urheilukenkä maailmassa valmistetaan Yue Yuenin tehtailla Kiinassa, Vietnamissa tai Indonesiassa. Firma tuottaa muun muassa Niken, Adidaksen, Puman ja Asicsin tossuja.

Maailmankuulujen asiakasfirmojen hienoista eettisistä periaatteista huolimatta Yue Yuen tehtaat vaikuttavat hyvin tavanomaisilta hikipajoilta. Työpäivät ovat 12-tuntisia, eikä palkka riitä elämiseen. Työ on uuvuttavaa, yksitoikkoista ja kemikaaleja käyttävillä osastoilla vaarallista. Esimiehet kohtelevat kaltoin työntekijöitä, eikä tehtailla ole välttämättä lainkaan työsopimuksia.

Donguanissa Kiinassa Yue Yuen alihankkijan tehtaassa työpäivä kestää 13 tuntia ja urakkapalkalla tienattu kuukausiansio jää noin 55 euroon, eli selvästi alle 76 euron minimipalkan. Muutenkin riittämättömästä palkasta vähennetään vielä 17 euron asuntolamaksu vuodepaikasta 12 hengen huoneessa.

Kyseisellä tehtaalla tuotetaan valmistusmateriaaleja Reebokin ja New Balancen tossuihin.

Kansainvälinen tekstiililiitto ITGLWF yrittää nyt saada merkkivalmistajat sitoutumaan siihen, että niiden tavarantoimittajat sallivat työntekijöiden järjestäytymisen ja ammattiliittojen toiminnan. Tavoitteena on, että vuoden 2012 Lontoon olympialaisiin mennessä kaikki suurimmat merkkiyhtiöt lisäävät eettisiin toimintaohjeisiinsa työntekijöiden oikeuden järjestäytyä ja liittyä ammattiliittoon.

Tällä hetkellä liittoon kuuluvista työntekijöistä päästään tehtailla eroon yleensä jättämällä yksinkertaisesti heidän pätkätyösuhteensa uusimatta. Indonesiassa ja Thaimaassa kokonaisia tehtaita on suljettu ja tuotanto siirretty muualle, kun työntekijät ovat vaatineet oikeuksiaan. Kiinassa ja Vietnamissa muut kuin kommunistipuolueen ammattiliitot ovat kokonaan kiellettyjä.