perjantai 30. marraskuuta 2012

Kuka pelastaisi sotamies Bergdahlin

KU-VIIKKOLEHTI 30.11.2012

Yhtenä yönä kolme vuotta sitten Bowe Bergdahl sai tarpeekseen. 23-vuotias sotamies oli ollut Afganistanissa viisi kuukautta. Yövartion päätyttyä Bergdahl otti mukaansa pullon vettä, veitsen, digikameran ja päiväkirjansa ja lähti kävelemään Yhdysvaltojen joukkojen tukikohdasta. Pyrkimyksenä oli ilmeisesti päästä Pakistaniin, jonne oli kymmenien kilometrien matka.

Oli aikainen aamu kesäkuun viimeisenä päivänä vuonna 2009. Viikkoa aiemmin yksi Bergdahlin pataljoonan miehistä oli kuollut tienvarsipommista. Bergdahl oli puolestaan ollut mukana pelastusoperaatiossa, jossa miinankestäväksi rakennettu MRAP-panssariajoneuvo oli jäänyt jumiin vuoristotielle ajettuaan tienvarsipommin päälle ja amerikkalaissotilaat joutuivat talebanjoukkojen väijytykseen.

Bergdahlin oma yksikkö oli kuriton. Osa miehistä kulki partiossa baseball-lippikset päässä. Sotilaat pilkkasivat paikallisia kyläläisiä, joita heidän oli määrä suojella talebaneilta. Kerran panssariajoneuvo oli ajanut kuoliaaksi pienen lapsen, joka leikki kylätiellä.

”Yhdysvaltojen armeija on valehtelijoiden, selkäänpuukottajien, hölmöjen ja simputtajien armeija”, Bergdahl kirjoitti sähköpostiviestissä vanhemmilleen. ”Minua hävettää olla amerikkalainen.”

Yhdeksältä aamulla joukkueenjohtaja ilmoitti radioviestissä kadonneesta sotilaasta. Kello 11:37 Predator-sotalennokki oli paikalla ja haravoi aluetta ilmasta käsin. Kahdelta iltapäivällä erikoisjoukot saapuivat koirien kanssa. Kello 14:42 Guardrail-vakoilukone jäljitti paštunkielisen matkapuhelinkeskustelun kamera kaulassaan kulkevasta amerikkalaissotilaasta, joka etsi ihmistä, joka puhuisi englantia.

Kello 16:42 Yhdysvaltojen kaikki muut sotaoperaatiot Afganistanin itäisissä maakunnissa määrättiin keskeytettäväksi siihen asti kunnes kadonnut sotilas löydetään. Hävittäjäkoneet kutsuttiin Paktikan maakunnan ylle. Tässä vaiheessa amerikkalaisjoukkojen komentajat saivat Afganistanin tiedustelupalvelulta tiedon, että talebanit olivat ottaneet Yaya Kheylin kylän lähellä kiinni yhdysvaltalaisen sotilaan.

Viikkojen ja kuukausien ajan erikoisjoukot tekivät hyökkäysoperaatioita Bergdahlin vapauttamiseksi, mutta turhaan. Tiedustelutiedot Bergdahlin olinpaikasta eivät koskaan pitäneet paikkaansa.

Bowe Bergdahl ei ollut ihan tavallinen yhdysvaltalainen nuori. Hän varttui Haileyn pikkukaupungin laitamilla Idahon osavaltiossa. Vanhemmat olivat hartaita kalvinisteja ja entisiä hiihtopummeja, jotka olivat muuttaneet Kaliforniasta Kalliovuorten erämaahan. Poika oli kotiopetuksessa ja opetteli etiikkaa tutustumalla kirkkoisä Augustinuksen ja keskiaikaisen filosofin Tuomas Akvinolaisen teoksiin.

Viisivuotiaana hän sai ensimmäisen pienoiskiväärinsä ja oppi ratsastamaan. Teininä hän harrasti maastopyöräilyä, miekkailua ja balettia. Ensimmäisen tyttöystävän äiti opetti hänelle buddhalaisuutta ja ennustamista tarotkorteista.

Bergdahl halusi nähdä maailmaa ja auttaa ihmisiä kaukaisissa maissa. Parikymppisenä hän suunnitteli lähtöä Ugandaan opettamaan ihmisille kamppailulajeja, jotta nämä voisivat puolustautua Joseph Konyn raakalaismaista Herran vastarinta-armeijaa vastaan.

Lopulta hän värväytyi armeijaan. Rolling Stone -lehti kertoo reportaasissaan, että kun Alaskan harjoitusleirillä muut pelasivat vapaa-ajallaan pleikkaa, Bergdahl teki omatoimisia voimaharjoituksia nostelemalla vajaan kymmenen kilon painoista konekivääriä ja luki kirjaa yhdysvaltalaisesta vuorikiipeilijästä, joka ryhtyi rakentamaan kouluja Afganistanin ja Pakistanin heimoalueiden tytöille.

Bergdahlin henkilöllisyys tuli median tietoon kolme viikkoa hänen katoamisensa jälkeen, kun Afganistanin talebanliike julkisti ensimmäisen videon hänestä. Paikallisiin perinnevaatteisiin puettu Bergdahl sanoi videolla pelkäävänsä, ettei hän koskaan pääse takaisin kotiin, ja kehotti yhdysvaltalaisia kampanjoimaan Afganistanin sodan lopettamiseksi.

Joulupäivänä 2009 julkistetussa toisessa videossa Bergdahl esiintyi sotilasunivormussa ja kypärä päässään. Hän kehui vankeuden aikana saamaansa hyvää kohteluaan ja varoitti, että jos sota jatkuu, Afganistanista voisi tulla uusi Vietnam.

Kolmannella videolla Bergdahlille oli kasvanut iso parta. Hän kehotti Yhdysvaltojen hallitusta vapauttamaan Guantánamon vankileirillä Kuubassa ja Bagramin tukikohdassa Afganistanissa olleet sotavangit. Bagramissa oli vangittuna ainakin 3 000 afganistanilaista.

Vuosi sitten joulukuussa kuuluisa pakistanilainen sotakirjeenvaihtaja Sami Yousafzai kertoi Bergdahlin pakoyrityksestä. Bergdahl oli Pakistanissa ja islamistisen Haqqani-verkoston vankina. Vangitsijat luottivat häneen tässä vaiheessa niin paljon, että he ottivat hänet mukaansa ampumaan lintuja ja jäniksiä ruuaksi. Yhtenä yönä Bergdahl onnistui pakenemaan, ja kun hänet saatiin kolmen päivän päästä uudestaan kiinni, hänen taltuttamisekseen tarvittiin viisi miestä.

Bowe Bergdahl on tällä hetkellä ainoa missään päin maailmaa sotavankina oleva Yhdysvaltojen kansalainen. Kampanjointi hänen vapauttamisekseen on silti ollut vaisua. Koululaiset Idahossa ovat lähettäneet presidentti Barack Obamalle kirjeitä, ja veteraanijärjestö Rolling Thunder organisoi toukokuussa Washingtonissa sadan tuhannen moottoripyöräilijän kulkueen, joka vaati hallitukselta toimia Bergdahlin vapauttamiseksi.

Talebanliike on vaatinut Bergdahlin vapauttamiseksi miljoona dollaria sekä 21 afganistanilaisen vangin vapauttamista Guantánamon vankileiriltä ja Yhdysvalloissa vankeusrangaistusta kärsivän pakistanilaisen Aafia Siddiquin armahtamista. Siddiqui on neurologi ja kolmen lapsen äiti, joka tuomittiin vuonna 2010 yhdysvaltalaissotilaiden tapon yrityksestä – monien ihmisoikeusjärjestöjen mielestä täysin tekaistuin syyttein.

Obaman hallitus neuvotteli talebanien edustajien kanssa vanginvaihdosta viime kesänä Qatarissa. Yhdysvallat tarjoutui tuolloin vapauttamaan viisi entistä talebanhallinnon ministeriä. Yhdysvaltojen presidentinvaalien lähestyessä neuvottelut kuitenkin katkesivat.

Ei kommentteja: